Väri ja meikki
Värien avulla on helpompi ymmärtää asioita. Ne ovat valoa ja erilainen valo muuttaa aina väriä. Kuvataiteessa, arkkitehtuurissa, sisustuksessa, vaatetus- sekä kauneudenhoitoalalla värit ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Niitä on pystytty nimeämään vain murto-osa, vaikka ihminen pystyy erottamaan lukemattomia värejä. Ne ovat suuri osa jokapäiväistä elämää, vaikka sitä ei ajattelisikaan jatkuvasti. Kaksi ihmistä voi ymmärtää saman värin aivan eritavalla, usein ne myös herättävät erilaisia tunteita ja aistimuksia.
Värien valinta voi olla todella monipuolista, yleensä ihmiset jaotellaan kesä-, kevät-, talvi- ja syksyihmisiin. Jos käyttää useampia värejä esimerkiksi luomissa, täytyy sävyjen sopia toisiinsa, ellei asiakas erikseen halua tiettyjä värejä. Ihmisille tehdään värianalyyseja, jotta olisi helpompi löytää ja tunnistaa itselleen sopivat värit. Analyysin tarkoituksena on jakaa ihmiset neljään eri perustyyppiin ihon, silmien ja hiusten värien mukaan. Kevät- ja syksyihmisillä yleensä ihon pohjasävy on hieman kellertävä, joten heille sopii lämpimät pohjavärit. Kun taas kesä- ja talvi-ihmisillä ihon pohjasävy on hieman sinertävä, jolloin heille käytetään kylmiä pohjavärejä. Tässä järjestelmässä värit ryhmitellään pohjasävyn, voimakkuuden ja kirkkauden mukaan. Ihmisiä voi olla vaikea jaotella, sillä vain osa on tiettyä värityyppiä ja suurin osa eri sävyjen sekoituksia. Värejä valitessa täytyy aina ajatella kokonaisuutta, yksittäinen väri on merkityksellinen lopputuloksen kannalta. On aina huomioitava asiakkaan omat värit ja toivomukset, myös se mihin tarkoitukseen meikki tulee.
Vastavärit, komplementtivärit eli täydennysvärit on kahta pigmenttiä josta syntyy tummanharmaa sekoitus tai kahta erilaista valoa joka sekoittuu valkoiseksi. Erilaisia vastaväripareja ovat punainen ja vihreä, keltainen ja violetti sekä sininen ja oranssi. Tällaiset värit sijaitsevat väriympyrässä vastakkain. Tämä tarkoittaa että väri täydentää toista väriä ja tällaiset parit vetävät toisia puoleensa. Värit jotka sijaitsevat väriympyrässä vierekkäin ovat lähivärit.
Kun asiakkaalle valitaan värejä, voidaan kysyä esimerkiksi:
Mistä väristä pidät/et pidä?
Minkä värisiin vaatteisiin yleensä pukeudut?
Mitä väriä olet halunnut kokeilla?
Onko jokin väri jota haluaisit juuri nyt kokeilla?
Meikki välineet
Meikki välineitä on paljon erilaisia, ne kestävät jopa useita vuosikymmeniä menettämättä muotoaan oikein hoidettuina. Hyvät ja laadukkaat työvälineet helpottavat ja nopeuttavat huomattavasti työskentelyä. Jokainen meikkaaja on erilainen, joten on löydettävä juuri omaan käteen sopivat siveltimet ja muut meikki välineet. Meikkaustilanteessa on osattava valita juuri sopivat välineet kullekin kasvojenalueelle ja lopputulosta ajatellen.
Siveltimet
Siveltimiä on olemassa laidasta laitaan, yleensä niiden varret ovat maalattua tai lakattua puuta tai muovia. Pituus on n.15-25cm ja teräosat ovat ruostumatonta terästä. Laadukkaissa siveltimissä käytetään latvakarvaa, koska sillä on väriä keräävä ominaisuus ja karvat tuntuvat iholla silkkiseltä. Karvoja ei ole leikattu vaan ne asetellaan siveltimen käyttötarkoituksen muotoon. Aitoja karvoja ovat näädän karva, vuohen karva, oravan karva, ponin karva, minkin karva, sianharjas, mäyrän tai supikoiran karva. On myös keinotekoisia eli synteettisiä siveltimiä, nykyajan tuotekehittelyn ansioista keinomateriaalit vastaavat lähes aitoa karvaa.
Tässä muutamia siveltimiä;
luomivärisivellin, luomivärilevitin, rajaussivellin, ripsiharja/ripsikampa, ripsivärinlevityssivellin, kierreharja/pyöröharja/spiraaliharja, kulmakarvasivellin, korjailusivellin, korjailusivellin, huulipunasivellin, poskipunasivellin, muotoilusivellin, puuterisivellin, viimeistelysivellin ja värivoiteen levityssivellin.
Meikkisieniä on luonnonsieni, kumimainen sieni, lateksisieni ja synteettinen sieni. Muotoja voi olla useita mm. pyöreä, ovaali ja salmiakinmuotoinen, mutta yleisin on kolmio. Meikkisienen avulla meikkivoide levittyy tasaisesti ja ohuesti kasvoille, tämä on myös hygieeninen vaihtoehto meikkivoiteen levitykselle. Meikkisieni pestään tai leikataan käytettypinta pois, jokaisen asiakkaan jälkeen. Desifiointia ne eivät kuitenkaan kestä. Helpoin ja paras tapa on antaa meikkisieni asiakkaalle itselleen käytön jälkeen ja opastaa pesemään sieni oikein käytön jälkeen.
Puuterivippa
Puuterivippa on muodoltaan pyöreä ja irrotettavissa vipoissa on vaahtomuovisisus. Materiaaliltaan vipat ovat puuvillaa tai keinokuitua. Pestään hyvin saippualla ja jätetään kuivumaan ilmavaan paikkaan.
Paletti
Paletti on usein materiaaliltaan muovia tai ruostumatonta terästä, mutta esimerkiksi käyttämätöntä cd-levyä voi käyttää palettina. Meikit otetaan pakkauksista palettiin ja paletista asiakkaan iholle. Esimerkiksi Joe Blascon meikkivoidetta täytyy lämmittää ja paletilla se on helppoa. Ylijääneet meikit pyyhitään tavallisella talouspaperilla, jonka jälkeen paletti pestään neutraalilla pesuaineella ja vedellä. Lopuksi kuivataan ja desinfioidaan.
Lastain/levitin/annostelija/spaatteli
Materiaalina on joko ruostumaton teräs tai muovi. Spaattelista pyyhitään ylimääräiset meikit paperilla. Pestään, kuivataan ja desinfioidaan.
Kulmakarvapinsetit
Näitä ovat automaattipinsetit, tarkkuuspinsetit, kulmakarvasakset, kulmakarvaveitsi ja tavalliset pinsetit. Kaikki ovat tarkoitettu kulmakarvojen siistimiseen ja muotoiluun. Materiaaleina käytetään ruostumatonta terästä, pintakäsiteltyä terästä tai muovia. Pinsetit voivat olla kärjen muodoltaan suoria, pyöreitä tai viistoitettuja. Pinsetit desinfioidaan huolellisesti käytön jälkeen.
Teroitin
Teroitin on tarkoitettu kahden kokoisille meikkikynille, paksuille ja normaalikokoisille. Teroitin voi olla yksi- tai kaksiosainen. Teroitin tyhjennetään ja pyyhitään siistiksi.
Ripsientaivuttaja
Materiaalina on muovi tai metalli. Ripsientaivuttajan kumi-ja muoviosa puhdistetaan huolellisesti saippualla ja vedellä.
Meikin tekemisessä tärkeitä välineitä ovat myös kappa, hiuspanta, hiusklipsit, käsipeili, sakset, suihkepullo, vesikuppi, appelsiinipuutikut, pikkutikut, käsipyyhepaperit, kasvopaperit, vanupuikot, puuvillavanu ja purkki siveltimien desinfektioaineelle.
Kasvojen muodot
Ihanne kasvomuoto on ovaali eli soikio, sillä mittasuhteet ovat tasapainossa. Meikkaaja muokkaa ehostamalla kasvojen muotoa ihanne malliin tai korjaa kasvotyyppejä. On tärkeää osata tunnistaa erikasvomuodot, jotta tietää mitä korostaa ja varjostaa. Jotta kasvojen muodon voisi määritellä, täytyy tutkia kasvojen pituutta ja leveyttä, poskipäiden leveyttä, nenän pituutta, hiusrajaa sekä kasvojen kehälinjaa.
Ovaali: Alhaalta kapeammat ja ylhäältä leveämmät. Poskiluiden kohta on leveämpi kuin ohilinja, joka on pitempi kuin leuanlinja. Kasvot saattavat olla hieman kulmikkaat. Ovaalissa korostus laitetaan poskiluun yläpuolelle, otsakolmioon, kulmaluulle, nenänvarteen, nenän ja suunpielten varjokohtiin, juonteisiin ja amorin kaareen. Varjostukset laitetaan poskiluun alapuolelle ja poskipuna korostuksen ja varjostuksen väliin.
Pyöreät: Kasvot ovat lyhyemmät ja leveämmät kuin ihanne muodossa. Posket ovat kasvojen levein kohta, jonka vuoksi meikkaamalla pyritään lisäämään kasvojen pituusvaikutelmaa. Hiusraja, posket ja leukalinja ovat yleensä pyöreät ja kaula lyhyt. Korostus tehdään leuan kärkeen ja varjostukset ohimolle, hiusrajaan, leukaluulle, poskille ja tarvittaessa kaulaan. Muussa meikissä vältellään pyöreitä muotoja.
Neliömäiset kasvot: Eroaa ovaalista, sillä on lyhyemmät ja kulmikkaammat kasvot. Leveitä kohtia on otsa ja leukaperä ja suoria hiusraja ja poskilinja. Kasvojen yleis-profiili on litteä. Meikkaamalla yritetään lisätä korkeutta ja vähentää leveyttä. Korostukset tehdään poskiluun yläpuolelle ja leukaan, sekä tarvittaessa otsaan. Varjostukset tehdään ohimolle, poskiluun- ja leukaluun alle sekä leukaperiin.
Pitkät ja kulmikkaat kasvot: Ovat ovaalia pidemmät ja kulmikkaammat. Kasvot ovat hyvin kapeat, poskilinja suora ja nenä melko pitkä, joten meikkaamalla pyritään lyhentämään kasvoja ja poistaa kulmikkuutta. Korostetaan poskiluiden korkeinta kohtaa ja varjostetaan hiusrajaa, ohimoa, leukaperiä ja poskiluuta (laittamalla varjostusta poskiluun alle). Muussa meikissä korostetaan vaaka-linjoja ja vältetään geometrisiä muotoja.
Pitkät ja kaidat kasvot: Poikkeavat ovaalista, sillä ovat kapeammat ja pidemmät. Nenä ja leuka ovat yleensä myös pitkiä, tällaiset kasvot ovat tyypillisiä pitkille ja hoikille ihmisille. Meikkaamalla pyritään tuomaan kasvoille pyöreyttä ja lyhentämään pituutta ja kapeutta. Korostukset poskiluun yläpuolelle ja varjostukset otsaan ja leukaan sekä tarvittaessa poskiluun alle. Muussa meikissä korostetaan vaakalinjoja.
Sydämenmuotoiset kasvot: Kasvot ovat kolmiomaiset, ylhäältä leveämmät ja alhaalta kapeammat kuin ovaalissa. Levein alue on ohimoiden kohdalla, otsa on leveä, poskipäät korkeat ja silmät yleensä kaukana toisistaan. Meikkaamalla häivytetään otsan ja ohimoiden leveyttä sekä pehmennetään leuan terävyyttä ja kapeutta. Korostukset laitetaan kapeille poskille ja leukaperiin. Varjostukset ohimoille ja leuan kärkeen. Huulista tehdään täyteläiset, jotta ne vievät huomion terävästä leuasta.
Timantinmuotoiset kasvot: Kun timantinmuotoisia kasvoja verrataan ovaaliin, huomataan että kasvot ovat ylhäältä ja alhaalta paljon ovaalia kapeammat, mutta keskeltä aivan liian leveät. Meikkaamalla pyritään muokkaamaan kasvojen terävyyttä ja kulmikkuutta. Korostukset laitetaan ohimoille, otsaan ja poskille. Varjostus ja poskipuna laitetaan poskipäille, sekä tarvittaessa korostetaan leukaa. Huulia ja silmiä molempia korostetaan kokonaisuudessaan, mutta vältetään kulmikkuutta ja geometrisiä muotoja.
Päärynänmuotoiset kasvot: Ylhäältä kapeammat, ohimot ovat kapeat ja alhaalta leveämmät, leukaperät ovat leveät. Meikkaamalla pyritään leventämään kasvojen yläosaa ja kaventamaan alaosaa. Ohimoita, otsakolmiota, poskipäiden korkeinta kohtaa ja leuan kärkeä korostetaan ja varjostukset levitetään leukaan. Silmiä ja kulmia korostetaan ylös- ja ulospäin.
Ihon meikkaaminen
Meikkivoiteen tehtävä on peittää ja tasoittaa ihon virheitä sekä tuoda iholle väriä. Tuotteen ja ihon väliin levitetään yleensä kosteusvoide. Tuotteen peittävyys riippuu siinä olevasta väripigmentistä, voidepohjan koostumuksesta ja siitä kuinka tuote levitetään iholle.
Kun asiakkaalle valitaan meikkivoide on huomioitava meikattavan ihontyyppi, ihonväri, ihonkunto, ihonpinnan ja värin tasaisuus, asiakkaan toiveet sekä meikin käyttötarkoitus.
Värillinen päivävoide: Kosteusvoide, johon on lisätty pienimäärä pigmenttiä. Tätä käyttämällä saa luonnollisen lopputuloksen, muttei peitä ihon virheellisyyksiä läpikuultavuutensa vuoksi. Tuote voidaan levittää puhtaalle iholle tai muun ihonhoitotuotteen päälle, yleensä silloin kun kyseessä on todella kuiva- tai ikääntyvä iho. Tuote sopii loistavasti iholle, jossa ei ole paljoa iho-ongelmia.
Vaahtomainen värivoide: Peittää kevyesti antaen luonnollisen lopputuloksen. Sopii kaikille ihotyypeille kevyeen meikkiin, mattapinnan jättävä vaahtomeikki kuivuu todella nopeasti, jonka vuoksi se on levitettävä nopeasti. Vaahdon voi levittää sienellä, siveltimellä tai vaikka käsin.
Suihkemainen värivoide: Tuote suihkutetaan suoraan pullosta ja tasoitetaan tarvittaessa sormilla, meikkisienellä tai siveltimellä. Värivoide on hyvin ohut ja jättää luonnollisen pinnan.
Nestemäinen värivoide: Tuote on hieman peittävämpi kuin värillinen kosteusvoide. Sopii yleensä hyvin normaalille, rasvaiselle ja sekaiholle, sillä tuotteessa on vähän öljyainesosia. Värivoide levitetään kuivalle iholle ja sitä voidaan tarvittaessa lisätä toinen kierros.
Voidemainen värivoide: Tuote sisältää enemmän rasvamaisia ainesosia kuin nestemäinen värivoide ja on peittävämpi. Sopii loistavasti kuivalle iholle ja kun ihossa on pintakuivuutta, mutta toki myös muille ihotyypeille rasvapitoisuutensa ansioista. Voide on helpompi levittää kuivalle iholle kuin nestemäinen värivoide, sillä se ei nosta ihon kuivia kohtia entisestään esille.
Vahamainen värivoide: Peittää hyvin ihon virheellisyyksiä, sillä värivoide on kiinteää ja siinä on paljon pigmenttiä. Sopii kaikille ihotyypeille ja käytetään varsinkin kun halutaan kestävä ja peittävä meikki. Kun värivoidetta halutaan ohuesti kasvoille, sitä otetaan spaattelilla vain vähän ja levitetään paletilla hetken aikaa, jolloin aine notkistuu.
Puuteri-voidemainen värivoide: Voide on koostumukseltaan kiinteä ja kuiva. Soveltuu helposti käyttöön, jossa halutaan nopea meikki tai sitä halutaan korjailla. Lopputulos on hyvin ohut ja mattamainen.
Puuterimainen värivoide: Meikkivoiteen ja puuterin yhdistelmä, mutta on kuitenkin koostumukseltaan enemmän puuterimainen. Peittää ihon värin epätasaisuutta ja jättää iholle mattapinnan. Meikin teko on hyvin nopeaa ja soveltuu korjailuun hyvin. Tuote saattaa tuoda kuivia kohtia entisestään esille ja korostaa ihon juonteita. Sopii erityisesti kuumassa ja kosteassa ilmastossa käytettäväksi.
Peiteaineet
Peiteaineissa on paljon enemmän pigmenttiä kuin värivoiteissa, yleensä ne levitetään siveltimellä, meikkisienellä tai sormella. Joitakin peiteaineita laitetaan jo ennen meikkivoidetta. Tuotetta käytetään silloin kun värivoiteella ei saada aikaan tarpeeksi peittävää lopputulosta tai halutaan peittää paikallisesti jokin kohta esim. pusteli. Yleensä peiteaineen väriksi valitaan vaaleampi tai sama sävy kuin meikkivoiteessa. Peiteainetta otetaan pakkauksesta spaattelilla erittäin pienimäärä, koska se on todella riittoisaa.
Peitepuikko: Sisältää paljon pigmenttiä ja peittää ihon virheet hyvin. Papuloiden ja pusteleiden peittämiseen käytetään antiseptisia ja hoitavia peitepuikkoja. Peitepuikoissa käytetään yleensä mehiläisvahaa, risiiniöljyä, mineraalivahoja tai – öljyjä, joiden ansioista tuote on koostumukseltaan vahamainen.
Vahamainen peiteaine: Koostumukseltaan kiinteä ja peittävä, pakattu yleensä nappimaisesti purkkeihin. Tuotetta käytetään kun halutaan kestävä ja peittävä pohja. Peiteaineen pysyvyyttä lisätään lisäämällä puuteria.
Peitekynä: Puu- tai muovivarteen pakattua tiivistä vahamaista peitevoidetta. Kynällä on helppo ja nopea peittää pienet ihovirheet ja sen voi teroittaa helposti meikkikynän teroittimella tai jos kynä on muovia saadaan peiteainetta kynässä olevan mekanismin avulla.
Peitevoide: On yleensä kevyt ja muistuttaa nestemäistä värivoidetta, mutta sisältää enemmän peittäviä väripigmenttejä. Käytetään yleensä häivyttämään ihon värivirheitä.
Applikaattorissa olevat peiteaineet: Koostumukseltaan ohut ja nestemäinen. Aine kannattaa levittää nopeasti, sillä se kuivuu todella nopeasti.
Valokynä: Sisältää paljon valoa heijastavia pigmenttejä. Käytetään usein viimeistelyyn ja korostamiseen. Juonteiden, tummien silmänalusten, silmänurkkien ja kuopalla olevien arpien häivytykseen. Valokynä on koostumukseltaan ohutta ja nestemäistä.
Puuterit
Puuterin tarkoituksena on peittää ihon kiiltoa ja kiinnittää meikki, jotta se kestäisi kauemmin.
Irto- eli jauhepuuteri: Poistaa ihon kiiltoa, pidentää meikin kestoa ja puuterimaisten tuotteiden levitys on helpompaa ja lopputulos tasaisempi. Irtopuutereita on ohuita ja pölymäisiä sekä hieman paksumpia ja jauhomaisempia. Tällainen tuote sopii hyvin kuivaihoisille sekä aikuisen naisen iholle. Ammattikäytössä ehdottomasti tärkein puuteri, sopii loistavasti juhlakäyttöön ja erikoismeikkeihin.
Puristepuuteri: Kutsutaan myös nimillä kiinteä puuteri, kakkupuuteri ja kivipuuteri. Luo yleensä paksumman kerroksen kuin irtopuuteri. Sopii paremmin meikin korjailuun kuin koko kasvojen puuterointiin.
Helmiäispuuterit: Meikkiin saadaan hohdetta, sillä puutereihin on lisätty helmiäistä. Puuteria käytetään usein paikallisesti esim. poskipäillä. Tuotetta voidaan laittaa myös kaulaan, hartioille, olkavarsiin ja rinnan yläosaan jos asiakkaalla on avonainen juhlapuku. Korostaa tummaa ihoa useasti paremmin kuin vaaleaa.
Aurinkopuuteri: Toiselta nimeltään maajauhe, jota käytetään kasvojen alueelle tai paikallisesti esim. korvaamaan poskipuna. Puuteri kannattaa levittää isolla siveltimellä ja sillä saa helposti tuotua kasvoille ruskettuneisuutta.
Silmämeikki
Silmämeikin tarkoitus on tehostaa ja kirkastaa katsetta, sekä korostaa silmien väriä. Luomiväreillä voidaan tehostaa silmien muotoa tai korjata niiden virheitä. Päätarkoituksena on suurentaa silmiä.
Luomivärit
Luomivärejä on paljon erilaisia. Ne voivat olla puuteri-, voidepuuteri-, emulsio-, neste-,vaahto- ja voidemaisia. Jotkut luomivärit saattavat sisältää jopa ihoa hoitavia ainesosia.
Puuterimainen luomiväri:Tuote muistuttaa koostumukseltaan puuteria ja on eniten käytetty luomiväri. Väri levitetään asiakkaan luomelle siveltimellä, väri on yleensä kuivaa mutta tarvittaessa sitä voi hieman kostuttaa. Tuotteen valmistuksessa on käytetty sellaisia raaka-aineita, jotka estävät luomivärin murenemisen.
Voidemainen luomiväri: Voidemaisuus voi vaihdella eri luomiväreissä paljon, riippuen sen rasvapitoisuudesta. Yleensä tuote on pakattu rasiaan tai putkiloon. Tuotetta otetaan spaattelilla hieman pakkauksesta ja levitetään se paletille. Väriä tarvitaan vain hyvin ohut kerros ja se levitetään luomelle siveltimellä tai sormella.
Luomivärikynä: Koostumukseltaan luomivärikynä voi olla vaha- tai rasvamaista luomiväriä. Se on yleensä pakattu puiseen tai muoviseen varteen. Kynää ei voi pestä, joten se teroitetaan jokaisen käyttökerran jälkeen.
Geelimäinen luomiväri: Yleensä tuote on pakattu hylsyyn, jossa on vaahtomuoviapplikaattori. Tuote on hyvin geelimäinen ja kuivuessaan se saattaa jättää viilentävän tunteen asiakkaan luomelle. Luomiväri levitetään siveltimellä tai erilaisilla applikaattoreilla. Tuote sopii yleensä parhaiten nuorelle iholle.
Eyeliner
Rajauksia on todella paljon erilaisia, jotkut tykkäävät paksummasta ja jotkut ohuemmasta rajauksesta. Yleensä tuotetta voi käyttää suoraan iholle, mutta kakku-eyelireissä tarvitaan myös vettä. Rajauksesta voi oikeastaan tehdä ihan millaisen tahansa, mutta sen täytyy sopia kantajaansa.
Kajalkynä: Alun perin kajalkynät olivat mustia, mutta nykyään niissä käytetään erilaisia vahoja ja pigmenttejä. Kynällä tehtyä rajausta voi käyttää sellaisenaan tai sitä voidaan pehmentää siveltimellä. Jos kynä on hyvin pehmeä, sen kannattaa olla hetki jääkaapissa ja antaa kovettua.
Kakkumainen rajausväri:Tuote muistuttaa hyvin paljon puuteriluomiväriä, mutta tuote ei kuitenkaan toimi samalla periaatteella. Sivellintä kostutetaan vedellä ja pyöritellään värikakussa, silloin väri tarttuu siveltimeen ja tuote on helppo levittää luomelle. Kannattaa varoa ettei käytä kuitenkaan liikaa vettä, sillä silloin rajausväri leviää helposti ja lopputuloksesta tulee suttuinen.
Voidemainen rajausväri:Rajaus tehdään ohuella siveltimellä ja kiinnitetään lopuksi puuterilla tai luomivärillä. Tuote on koostumukseltaan vahamainen ja rasvainen sekä se on pakattu kakkumaisesti rasiaan.
Nestemäinen rajausväri:Eli meikkitussi on yleensä pakattu samantapaisesti kuin ripsiväri, mutta harjan tilalla on ohut sivellin. Tuote pysyy hyvin luomella ja sitä on helppo käyttää. Ammattikäytössä rajaus tehdään erisiveltimellä hygienia syistä, tämän vuoksi tuote sopii ehkä paremmin henkilökohtaiseen käyttöön.
Ripsiväri
Ripsivärissä on tärkeää että se tarttuu ripsiin, kuivuu nopeasti eikä varise. Tuotteen tarkoituksena on pidentää ja tuuhentaa ripsiä sekä tehdä niistä näkyvämmät. Väriä laitetaan yleensä ylä- ja alaripsiin, mutta joillekin silmätyypeille levitetään väri vain yläripsiin. Jos alaripset ovat todella ehdottomasti ripsissä käytetyin, mutta on myös olemassa paljon muita värejä. Kun ripsiväriä levitetään odotetaan kerrosten välissä pienihetki ja annetaan aineen kuivaa.
Kakkumaskara: Tuotetta käytetään kostuttamalla harja vedessä ja hankaamalla harjaa maskaraan. Ammattikäyttöön tämä tuote on loistava, sillä värin ottaminen on paljon helpompaa kuin kierremaskarassa. Nykyisin kakkumaskaroita on markkinoilla melko vähän.
Kierremaskara: Nestemäinen ripsiväri, joka on pakattu kierreharjan sisältävään putkiloon. Maskaroita on todella paljon erilaisia, harjoja on erilaisia ja koostumuksia on erilaisia mm. veden kestävä ripsiväri. Tuotteella voi olla myös paljon erilaisia käyttö tarkoituksia kuten pidentää, tuuhentaa tai kaareuttaa ripsiä.
Silmämeikki värin valinta
Kun värejä valitaan on huomioitava meikattavan omat värit. Lähtökohtana on värien ominaisuudet ja sijainti väriympyrällä. Asiakasta täytyy kuunnella, mitkä ovat hänen toiveensa. Värejä on rajaton määrä ja jokaiselle ihmiselle sopii erivärit, joten jokainen yksittäinen väri on todella tärkeä kokonaisuudessaan. Joten sinun täytyy miettiä ja valita jokainen väri huolellisesti.
Erilaisia silmämeikkejä
Perus silmämeikki: Käytetään neutraaleja värejä, jotka sopivat asiakkaaseen. Ei paksuja rajauksia. Kaunis ja luonnollinen päivämeikki.
Korjaava silmämeikki: Jos asiakkaalla on esimerkiksi luomen liikkuvaa osaa vain ihan vähän näkyvillä, yritetään nostaa luomea meikkaamalla korkeammaksi.
Kulmakarvat
Kulmakarvat vahvistavat kantajansa persoonallisuutta. Niitä kutsutaan myös silmien kehyksiksi, sillä ne tuovat kasvoille ryhtiä ja ilmeikkyyttä. Kulmat jaetaan kolmeen osaan nousevaosa, korkein kohta eli leikkauspiste ja laskevaosa.
Erilaisia kulmakarvamalleja
Joillekin ihmisille sopii luonnollisen malliset kulmat, vain hajakarvat nypitään pois. Kulmien muotoon vaikuttaa myös paljon asiakkaan ikä, persoonallisuus ja muoti. Yleisimpiä kulmakarva malleja ovat sopusuhtainen kulmakarva, alaspäin laskeutuvat kulmakarvat, ohuet ja hennot kulmakarvat, tuuheat ja paksut kulmakarvat, pitkät karvat kulmakarvoissa, suorat kulmakarvat, hyvin kaarevat kulmakarvat ja aukkoja kulmakarvoissa.
Yleensä kulmakarvat poistetaan nyppimällä automaatti- tai manuaalipinseteillä, mutta karvojen poisto on myös mahdollista vahaamalla tai ajamalla karvat terällä pois. Kulmia voi myös vahvistaa meikkaamalla, kestovärjäyksellä tai kestopigmentoinnilla.
Kulmakarvojen muotoilu
Asiakkaalla on pyöreät kasvot: Kulmia muotoillaan kohoaviksi, lyhyiksi ja ohimoita kohti suunnattaviksi. Kulmista ei saa tehdä pyöreitä eikä ohuita, sillä silloin ne lisäisivät pyöreyttä kasvoille.
Asiakkaalla on neliön muotoiset kasvot: Kulmat muotoillaan pitkiksi ja ohuiksi, ne suuntautuvat ohimoille ylös- ja ulospäin.
Asiakkaalla on suorakulmaiset kasvot: Lopputuloksesta pyritään tekemään pehmeä ja kasvoissa korostetaan vaakasuoraa linjaa myös kulmissa. Kulmat saavat olla tuuheat, mutta kulmikkuutta pyritään välttämään.
Asiakkaalla on pitkät ja kaidat kasvot: Kulmista muotoillaan mahdollisimman vaakasuorat, jotta pituusvaikutelmaan saataisiin katkaistua.
Asiakkaalla on sydämenmuotoiset kasvot: Kulmien loppuosa muotoillaan ohuen kevyeksi ja ylöspäin kaartuvaksi. Muotoilulla pyritään kaventamaan kasvojen leveintä osaa.
Asiakkaalla on timantinmuotoiset kasvot: Kulmista muotoillaan kaarevat, koska kulmikkaat korostaisivat leuan kulmikkuutta. Kulmien nousevaosa saa olla melko tuuhea.
Asiakkaalla on päärynänmuotoiset kasvot: Kulmien väliä levennetään ja pidennetään ohimoille päin.
Asiakkaalla on ulkonevat silmät: Kulmista muotoillaan melko suorat ja voimakkaat.
Asiakkaalla on syvällä olevat silmät: Kulmat muotoillaan kaareviksi ja niitä kohotetaan hieman keskeltä. Yläreunaa vahvistetaan piirtämällä, sillä jos kulmat ovat liian vaaleat ne eivät tuo silmiä tarpeeksi esille.
Asiakkaalla on laskeutuvat luomi: Kulmien ja silmien väli yritetään nyppiä mahdollisimman pitkäksi. Kulmaa ei saa muotoilla ohueksi, sillä silloin se kadottaa ryhdikkyytensä.
Asiakkaalla on pienet silmät: Kulmista nypitään ohuet ja niitä pidennetään ohimoille.
Kulmakarvavärin valinta
Keskustellaan asiakkaan kanssa, mitä värejä hän on itse ajatellut ja mitä ammattilainen suosittelee. Yleisimpiä värejä on musta, ruskea ja harmaa. Värejä voi myös sekoittaa, jotta löytäisi oikean. Yleensä kulmien värisävy valitaan mahdollisimman lähelle kulmien omaa väriä, niin että väri sulautuu niihin luonnollisesti.
Huulimeikki
Huulityypit
Erilaiset huulityyppien korjaaminen meikkaamalla:
Suuri suu: Peitetään suun luonnollista rajaa meikkivoiteella tai puuterilla. Huulet rajataan tummemmalla värillä kuin huulipuna. Suuriin huuliin sopii hyvin tummat, pehmeät ja luonnolliset hillityt sävyt.
Täyteläiset huulet: Huulia ei rajata lainkaan ja väreinä sopii hyvin keskitummat, pehmeät, murretut ja mattasävyt. Huulia meikattaessa vältetään helmiäistä, kiiltoa ja pyöreitä muotoja.
Kapeat huulet: Huulia suurennetaan rajaamalla luonnollisen huulirajan yli ja lopuksi rajaus
Riippuvat suupielet: Huulet rajataan muuten luonnollisesti, mutta riippuvat suupielet peitetään ensin meikkivoiteella tai puuterilla, jonka jälkeen rajataan ylöspäin pyöristäen. Lopuksi rajaus hapsutetaan.
Pieni suu: Rajaus piirretään luonnolliset huulirajan yli ja rajaus hapsutetaan. Huulia meikattaessa suositaan keskivahvoja, vaaleita, heleitä ja luonnollisia värejä.
Huulipunan valinta
Jos huulet ovat sileät soveltuu huulipunaksi perushuulipuna, helmiäispuna, kiilto- ja kuultopunat.
Normaalikuntoisille huulille sopii runsaspigmenttiset kestopunat.
Kuiville, rohtuneille ja ryppyisille huulille kannattaa käyttää rasvaisia, hoitavia ja korkeakiiltoisia huulipunia.
Huulimeikki
Kun huulimeikki on onnistunut se korostaa asiakkaan persoonallisuutta, piristää ja herättää positiivisesti huomiota. Kaiken tämän lisäksi vielä kosteuttaa, hoitaa ja suojaa huulten ohutta ihoa. Oikein käytettynä ja valittuna rajaus ja huulipuna myös korjaavat huulten muotovirheitä.
Poskien meikkaaminen
Poskipunia on puuterimainen poskipuna, voidemainen poskipuna, nestemäinen poskipuna, puuteri-voidemainen poskipuna ja geeli-vaahtomainen poskipuna. Sen tarkoituksena on tuoda iholle raikkautta, hehkua, lämpöä ja väriä.
Poskipunan värin valinta
Väriksi valitaan ihon väriin sopiva sävy, joka on lähellä ihon luonnollista punoitusta. Ensin valitaan käytetäänkö kylmiä vai lämpimiä sävyjä. Kylmiä sävyjä on esimerkiksi pinkki, roosa, fuksia ja luumu. Lämpimiä sävyjä ovat puolestaan taas aprikoosi, persikka, lohenpunainen, oranssi, terrakotta, kullanruskea ja kaneli. Jos asiakas on vaalea, hänelle sopii läpikuultava hentopuna, kun taas jos asiakas on tumma, hänelle sopii paremmin runsaspigmenttinen ja voimakkaampi väri. Väriä valittaessa on otettava huomioon asiakkaan ihon laatu ja kunto sekä vuodenaika ja valaistus.
Harmaalle, epäpuhtaalle ja väsyneelle iholle sopii puhtaat ja kylmät värit. Vaaleaa, kuulasta ja puhdasta ihoa korostaa pinkki tai koralli sävy. Rasvaiselle ja kiiltävälle iholle ei sovi puna lainakaan, koska se vain lisäisi kiiltävyyttä.
Poskipunan paikka
Poskipunan levitys on ehostuksen viimeisimpiä työvaiheita. Puna laitetaan puuterin päälle. Poskipunan paikka on poskiluulla.
Ovaalit kasvot: Poskipuna levitetään korostukset ja varjostuksen väliin poskiluulle.
Pyöreät kasvot: Poskipunaa ei välttämättä käytetä lainkaan, mutta jos käytetään se levitetään varjostuksenmukaisesti.
Neliömäiset kasvot: Puna levitetään korostuksen ja varjostuksen väliin.
Pitkät ja kulmikkaat kasvot: Poskipuna levitetään melko laajalle alueelle vaakatasoon.
Pitkät ja kaidat kasvot: Poskipuna levitetään melko laajalle alueelle vaakatasoon.
Timantinmuotoiset kasvot: Poskipuna ja varjostus levitetään poskipäille.
Päärynänmuotoiset kasvot: Poskipuna levitetään pisaran muotoisesti ja sulautetaan varjostukseen.
Erilaisia meikkejä
Päivämeikki
Päivämeikki eroaa iltameikistä väreiltään ja voimakkuudeltaan. Päivämeikissä käytetään lähinnä asiakkaan omia värejä. Päivänvalossa luonnolliset, pehmeät, maanläheiset, hennot, vaaleat ja ihon väriset ovat kauniita, pienetkin sävyerot erottuvat selvästi.
Iltameikki/juhlameikki
Iltameikissä luonnolliset sävy helposti katoavat tai muuttuvat sameiksi. Himmeässä valossa, kuten kynttilän valossa sinisellä taitetut eli kylmät sävyt näkyvät parhaiten ja kauneimmin. Pienet yksityiskohdat eivät erotu, sillä valaistus on yleensä himmeä. Iltameikki saa yleensä olla melko tumma ja näyttävä, mutta tässäkin, kuten jokaisessa meikissä on otetta huomioon asiakkaan henkilökohtainen tyyli.
Aikuisen naisen meikki
Aikuisen naisen meikki on haastavampi kuin nuoren, sillä ihossa on jo paljon muutoksia joita täytyy peittää ja meikata piiloon. Yleensä pyritään kohottamaan kasvonpiirteitä ja madaltamaan juonteita. Tasoittaa ihon värivirheet, kirkastaa silmiä ja tuoda kasvoille kirkkautta. Värien valinnassa keskustellaan taas asiakkaan kanssa ja katsotaan hänen henkilökohtaista persoonallisuutta. Hiusten, ihon ja silmien väri vaikuttaa myös värien valintaan. Tärkeintä on keskittyä korostamaan kasvojen hyviä puolia enemmän kuin peittämään huonoja puolia.
Silmälasi meikki
Pluslasimeikki
Silmälasien käyttäjän juonteet, rypyt, silmäpussit ja värimuutokset korostuvat selvästi. Jos lasien vahvuus on +3,50, ne suurentavat ylä- ja alaluomea, sekä alaluomen ripsirajan limakalvoa, jonka vuoksi silmät näyttävät ulkonevilta. Linssit myös vahvistavat silmämeikkiä. Pyritään meikkaamaan silmät pienentävään, pehmeään ja siistiin lopputulokseen. Väreiksi valitaan keskitumma tai tumma luomiväri. Vältetään paksua rajausta ja runsasta ripsivärikerrosta.
Miinuslasimeikki
Linssit pienentävät silmiä ja silmänympärysihoa, jonka vuoksi juonteet ja rypyt näyttävät matalammilta. Lasit tekevät ripsiin lyhentävän vaikutuksen. Pyritään tekemään silmistä suuremmat meikkaamalla. Luomen liikkuvalle osalle laitetaan vaaleaa luomiväriä ja tummaa varjostusta ulkonurkkaan. Rajaukset tehdään ohuesti ylä- ja alaluomelle, ne jatkuvat silmän ulkonurkan yli. Ripsiväriä laitetaan useampi kerros ylös ja alas.
Lähteet: Teksti wsoy meikkaus-kirja


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti